Pikakatsaus haasteeseeni. Toistaiseksi täysin vailla tuloksia, mutta kuulemma näin pian ei mitään pidä odotaakaan ja ensimmäinen viikko on kärsimyskynnys, jonka aikana selkärangattomat surkimukset vajoavat takaisin masentavaan, epäonnistumisia ja negatiivisia ajatuksia täynnä olevaan elämäänsä.
Aion siis vielä jatkaa uskomista, toivomista ja -mikäs se viimeinen oli- tuntemista.
Pitäisiköhän minun ottaa joku kohde. Siis target. Tiedänkin juuri sopivan koekaniinin. Hurmaan hänet ja ihan pelkällä ajatuksen voimalla!! Siinä nähdään, kuinka Vetovoiman laki toimii. Kyllä.
Okei. Haluan, että **** alkaa tuntea minua kohtaan aivan hillintöntä himoa ja ihastusta! Uskon sen mahdollisuuteen, koska olen ihana, kaunis ja äärimmäisen ihastuttava persoona, johon on totta kai helppo ihastua! Tunnen, kuinka prosessi käynnistyy ja universumi vastaa toiveeseeni...
Ja sitten odotetaan. Taas.
Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä varaamassa liput teatteriin. Pääsisi silloin tämäkin blogi jaloilleen ja alkuperäiseen tarkoitukseensa. Töiden vuoksi on ollut hieman hiljaista menopuolella...
Kyllähän minä siis olen ulkona käynyt, mutta juuri mitään kerrottavaa ei ole. Viime torstainakin, kun oli se suuri ilotulitusilta, lähdin räiskeitä katsomaan, mutten sitten loppujen lopuksi nähnyt yhtään saamarin rakettia, koska pääsimme vain Espalle asti istumaan siideritölkkien kanssa ja tuijottamaan lamaantuneena sateen tahrimaa hiekkatietä.
Mahtavaa. Tai oikeastaan aika surullista.
Postailen taas, kun aivoni kehittävät jotain rakentavaa....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti